My little furry family.

Pääsiäinen. Yleensä olemme jomman kumman tai molempien vanhemmilla. Nyt olen kahden karvatassun kanssa omassa kodissani, tutustumassa ja opettelemassa uutta.
Tänään sain uuden sängynkin, kuin kirsikaksi kakun päälle. Huomenna ja sunnuntaina viimeisiä pakkailuja ja sitten se olisi siinä.
12 vuoden ajanjakso päättyy minun osaltani. Olen jo suunnitellut tulevaa ja toivon mukaan kaikki sujuu suunnitellusti. Nyt saan sisustaa kuinka haluan, miten haluan ja ilman kenenkään kuiskuttelua.
Haluan raikkaita värejä, vaaleaa ja vähän vanhaa. Sänky oli ainoa iso uusi ostos, muut aion hankkia käytettyinä. Jollei IKEAa lasketa, niin olen yllättynyt että löydän juuri oikeaa tyyliä.
Nyt on hyvä olla, sylissäni rakas karvakorva ja toinen vieressä. Elämä voittaa, vaikka se ei aina siltä tunnukaan.

For the last time

Olen kuluneina päivinä tehnyt asioita, viimeistä kertaa. En usko, että aivan heti teen joitakin asioita mm lämmitä leivinuunia tai lenkkeile näissä maastoissa.
Olen myös tehnyt asioita pitkästä aikaa, flirtannut luvan kanssa kassajonossa, ostanut asioita vain itseäni varten.
Elämän pienet asiat ovat saaneet erilaisen muodon, eri näkökulman.
Auringon paisteen siivittämänä lenkille näihin maisemiin, viimeistä kertaa.

The Telling

Milloin erosta saa kertoa? Varmaan ei koskaan, itsehän kerroin heti. Mitä sitä salailemaan, että vituiksi meni.
Ja kuka kertoo ja kenelle. Tarvitseeko minun kertoa toisen tutuille ja pitääkö minun olla kertomatta omilleni?
Mikä on se aika, jonka sisällä taas ei tule jälkipuheita, jos aloitan viettää aikaa toisen ihmisen kanssa? Etenkin näin pienellä paikkakunnalla, puheilta ei voi välttyä. Onko pidettävä suru-aika?
Voinko olla enää ystäviä niiden kanssa, joihin olen tutustunut toisen kautta? Tuleeko sosiaalisia konflikteja.
En tiedä, varmaan tulee, mutta kai niistä selvitään.
Nyt jään jännittämään lauantain haastattelua ja maanantain työhaastattelua.

Miksi minä

Tulee pohdittua asiaa aika paljon, joskin tähän ei varmaan ole oikeaa vastausta. Enkä saisi syyttää itseäni saatikka toista. Jotenkin olisi helpompi, jos voisikin syyttää toista, mutta onhan sitä vikaa minussakin, ja varmaan yhtä paljon molemmissa. Tällä hetkellä, en vaan jaksa olla kovin iloinen tai onnellinen tästä tilanteesta, tuntuu paskaa tulevan niskaan ihan urakalla. En ole edes enää facebookissa, jotten vahingossa haukkuisi toista tuntemattomille tai vähemmän tuntemattomille, tosin en tiedä mitä siellä nyt puhutaan minusta. Eikä kiinnostakaan, jos ihmiset haluavat puhua ja purkaa oloaan niin antaa mennä. Minä tein oman virheeni ja kyllä kadun asiaa, vaikka silloin en sitä katunut. Olen asiasta pyytänyt anteeksi, mutta tuskinpa se suurinpia fanaatikkoja edes kiinnostaa, kerta virhe ja ikuisesti leima otsassa huonosta häviäjästä ja vittumaisesta akasta. Olen onneksi saanut puhua asiaa läpi ja tuntuu, että vielä viimeinen rutistus ja se olisi sitten ohi minun osaltani. Koirien takia vielä pysytään väleissä, mutta ei varmaan tarvitse sen kummemmin kuulla toisesta, jollei nyt joku ystävä/tuttu/kaveri tule kertoilemaan. Tekisi mies laittaa tämä julkiseksi, jotta ne jotka erään tekstini lukivat lukisivat tämänkin, mutta olkoot, itselleni minä tätä asiaa puran.
Tänään on hyvä päivä.

Huono minä

Tein virheen kirjoittaessani ensimmäisiä tekstejä avoerostani, vaikka tein sen itseäni varten.
Toisen mielipide kuitenkin on, että asia ei kuulu muille. Kirjoitan siis mahdollisimman varpaillani tekstejäni, kunnes pääsen keskustelemaan ammatti ihmisen kanssa tunteistani. Siellä voin käydä asiaa läpi ilman kenenkään paheksuntaa.
Olen ymmärtänyt kuluneina päivinä, että kaipaan oikeasti jo perhe-elämää, joskin ilman lapsia. Sitä, että toinen kysyy miten töissä meni tai laittaa viestin, että ruoka on valmis, kun pääset töistä. Tai sitä, että pohditaan saataisiinko yhteinen viikonloppu vietettyä vaikka kylpylälomalla, jossa molemmille löytyisi tekemistä. Sitä, että toinen huomioisi minut, minun tarpeet ja omien harrastustensa lomaan pyrkisi saamaan yhteistä aikaa ja tekemistä. Sitä, että toinen osallistuu.
Olen kuitenkin päättänyt viettää nyt aikaa itseni kanssa, harrastaa mitä haluan, mennä ja tulla milloin haluan. Koirien ehdoilla, minun viikoilla. Pohdin itseasiassa, jätänkö television kokonaan pois muuttokuormastani, tarvitsenko sitä todella. Tai sitten myyn sen. Aion myös luopua astioista, joita olen hankkinut ja jättää ainostaan ne joita käytän säännöllisesti. Jos päädyn pääsemään ulkomaille töihin, en voi kuitenkaan ottaa mukaani paljoakaan, ihme ja kumma. Lauantaina olisi puhelinkonferenssi työnvälitys firman kanssa. Hieman jännittää.

Eteenpäin.

Olen pohtinut hieman tulevaisuuttani. Olen ain halunnut päästäntöihin ulkomaille ja tähän asti esteenä on ollut perhe. Tämä ydinperhe, joka minulta nyt on hajonnut. Nyt ei siteinä ole kuin koirat, joista luopuminen on varmaan rankinta, mutta koirien vieminen esimerkiksi vuodeksi ulkomaille, ei ole niin yksinkertaista.
Irtiottoa kaipaan todella paljon ja se mahdollistunee vuoden vaihteessa. Nyt olen päättänyt lähteä, muiden vastusteluista huolimatta. Haluan saada työkokemusta ja erilaista elämänkokemusta ja nyt se on mahdollista.
Aion myös luopua monista esineistä, joita saimme /hankimme yhteisen elämämme aikana, näin en kanna mukana mitään ylimääräistä.
Vaihdoin blogin yksityiseksi, etten vahingossa loukkaa ketään, joskin minua on loukattu, mutta sehän ei saa olla syy mihinkään tekooni.

Miksi

Tätä kysymystä olen päässäni pyöritellyt jo kohta viikon. Miksi en riittänyt, miksi en tajunnut aiemmin, miksi nyt. Vastausia näihin kysymyksiin en saa, mutta kantapään kautta olen oppinut, että niitä kysyn jatkossa enemmän.
Pystyn siis nukkumaan yllättävän hyvinkin, silloin kun en ole entisessä kodissani. Niin monet muistot niistä hyvistä ajoista, ovat nyt hautautuneet ahdistaviin tunteisiin.
Joku voisi sanoa, että tekemäni päätökset tällä viikolla, ovat olleet liian nopeita, liian tunteisiin perustuvia, liian itsekkäitä, mutta tällä hetkellä ajattelen omaa hyvinvointiani.
Kävin allekirjoittamassa vuokrasopimuksen, ostamassa sängyn.
Olen monen mielestä varmaan tällä hetkellä kammottava henkilö ja pilaan toisten elämän, mutta haluan kirjoittaa omista tunteistani, omista ajatuksista, minusta.
Toivoin, ettei tämä vaikuttaisi yhteisiin ystäviin, mutta kai tälläinen on jollain lailla dominoefekti, jota tuskin pystyy välttämään. Pitäisikö minun murehtia ja vatvoa omia tunteitani tapahtuneesta omassa päässäni, hiljaa kärsien? Monen mielestä kyllä.
Tein virheen ensimmäisten julkaisujeni kanssa ja joudun elämään asian kanssa.

Rankka päivä

Tänään päivä alkoi hyvin. En oikeastaan itkenyt ja sain purkaa tunteitani, mutta erehdyin elokuviin.
Sain elokuvan jälkeen paniikkikohtauksen ja olen niitä saanut lievempinä yöaikaan, tämän prosessin aikana. Nyt en pystynyt ajamaan autolla ja rakas ystävä kävi pelastamassa.
Päädyin ratkaisuun, jota en olisi halunnut tehdä. Asustelen ystävieni hoteissa seuraavat kolme viikkoa, sillä en pysty menemään takaisin paikkaan, jota olen kutsunut kodiksi. Kaikki ne muistot ja menneet hyvät asiat.
Haluaisin, että en olisi näin epäonnistunut. Haluaisin, että olisin vahvempi ja tämä sujuisi ongelmitta koko prosessi.
Eniten kaipaan koiriani, en vaan voi niitä ottaa ennen kuin pääsen muuttamaan.
Ehkä pystyn joku päivä muistelemaan tätä eri näkökulmasta.
Onneksi minulla on vahva tukiverkko ja apua löytyi heti parkkipaikalla.
Nyt koetan taas nukkua, jotta jaksan rankan huomisen.

Perhe ja vittuilu

Nukuin lähes 8h. Uskomatonta ja ihanaa ja hankalaa. Paikka, jota olen kutsunut kodiksi on muuttunut ahdistavaksi, enkä pysty nukkumaan siellä. Seuraavat kolme viikkoa, joudun pohtimaan, milloin on pakko luovuttaa.
Olen pohtinut aina ja etenkin nyt, perheen muodostumista. Aina ei perheeseen kuulu äiti ja isä. Se voi koostua ystävistä, läheisistä. Yleensä siihen tarvitaan kuitenkin vähintään kaksi yksilöä, jotka ovat yksilöitä toimien kuitenkin yksikkönä. Omalla kohdallani se on nyt hajonnut. Kuitenkin olen osa suurempaa perhettä, josta saan tukea ja turvaa, silloin kun sitä eniten kaipaan ja tarvitsen.
Vittuilu, tuo taiteista vaativin. Jos vittuilet muille, tulee pystyä vastaanottamaan vittuilua itsekin. Itse olen hyvinkin vittumainen persoona, jos minulle vittuillaan. En siedä asiaa, etenkään kun se verhotaan leikiksi. Vitsailun ja vittuilun ero pitäisi opettaa jo lapsesta, jotta turhilta loukkaantumisilta vältyttäisiin. Eniten ärsyttää vittuiöun jälkeen käytetty sanonta: Älä nyt leikistä suutu. Suutun ja suutun todella. Olen pitkävihainen ja lepyttelyni vaatii paljon.
Miksi pääsenhdin näitä kahta asiaa, koska ne ovat ne asiat joista sain palautetta. Vittuilin siis takaisin, kun minulle vittuiltiin, mutta en olisikaan saanut tehdä niin. Ja se ei ole oikein.
Olen joutunut myös pohtimaan paljon vääriä tekojani viimeksi kuluneen ajanjakson aikana. Ihminen ei saisi näyttää pahaa oloaan, koska se saa toisen voimaan huonosti. Asian valottamiseksi asiaa tulisi avata paljonkin, mutta joudun jättämään sen tekemättä.
Tulevaisuuttani ajattelen nyt päivä kerrallaan, miten selviän huomisesta. Sen päätöksen olen tehnyt, etten halua jäädä tänne, jossa muistot ovat liian suuria ja voimakkaita. Tarvitsen uuden alun, jossakin, jossa voin tehdä uusia muistoja. Joku päivä kykenen muistelemaan menneitä itkemättä tai tuntematta pahoin, mutta nyt se tuntuu liian vaikealta.
Elämä jatkuu ja niin on myös minun jatkettava elämää. Tavalla tai toisella.

Mielenkiintoinen olo. Ehkä tätä osasi odottaa, vaikka yllätys oli silti suuri.
Nyt olen syönyt, joskin olo on surkea. Ihanat ystävät onneksi ovat olleet tukena, yksi pakotti syömään, toiset kutsuivat yökylään. Nyt tuntuu, että saatan saada nukuttuakin kunnolla.
Epäonnistuinko, en tiedä, aika näyttää. Kasvoinko, kyllä. Löysinkö uutta itsestäni, kyllä. Olen vahvempi, kuin mitä päällepäin näkyy, vahvempi kuin eilen.
En tiedä, voinko koskaan olla kaveri toiselle, tällä hetkellä en. Koirien takia, koetan pysyä väleissä, mutta enempään en tällä hetkellä pysty.
Tarvitsen nyt aikaa itselleni ja sitä saan viimeistään, kun pääsen muuttamaan omilleni.
Ehkä huomenna on taas parempi päivä.
Ainakin parempi kuin Matt Damonilla Martianissa.

Uusi alku.

Kävin katsomassa asuntoa. Nyt voin huokaista helpotuksesta. Pääsen muuttamaankin jo pääsiäisenä.
Onneksi on noi ystävät, jotka kyselivät kaikkea, koska itse en olisi muistanut.
Nyt voi jo vähän suunnitella. Värejä. Koirillekin mukavat oltavat, kun naapureissa koiria.
Olen myös paska ihminen, mutta sen avulla pääsen eteenpäin. Kunpa tunteet vain voisi painaa OFF-asentoon ja laittaa takaisin ON-asentoon, kun niitä taas tarvitsee.
Olen myös pystynyt syömään tänään, kaikkiaan viisi ateriaa. Hyvä, vointikin on parempi, kyyneleitä olen vain muutaman vuodattanut. Pakkaaminenkin onnistui ilman suurempia tunnekuohuja.
Nyt saan kuulemma katsella leffaa ja syödä pizzaa.