maanantai 7. maaliskuuta 2016

Miksi

Tätä kysymystä olen päässäni pyöritellyt jo kohta viikon. Miksi en riittänyt, miksi en tajunnut aiemmin, miksi nyt. Vastausia näihin kysymyksiin en saa, mutta kantapään kautta olen oppinut, että niitä kysyn jatkossa enemmän.
Pystyn siis nukkumaan yllättävän hyvinkin, silloin kun en ole entisessä kodissani. Niin monet muistot niistä hyvistä ajoista, ovat nyt hautautuneet ahdistaviin tunteisiin.
Joku voisi sanoa, että tekemäni päätökset tällä viikolla, ovat olleet liian nopeita, liian tunteisiin perustuvia, liian itsekkäitä, mutta tällä hetkellä ajattelen omaa hyvinvointiani.
Kävin allekirjoittamassa vuokrasopimuksen, ostamassa sängyn.
Olen monen mielestä varmaan tällä hetkellä kammottava henkilö ja pilaan toisten elämän, mutta haluan kirjoittaa omista tunteistani, omista ajatuksista, minusta.
Toivoin, ettei tämä vaikuttaisi yhteisiin ystäviin, mutta kai tälläinen on jollain lailla dominoefekti, jota tuskin pystyy välttämään. Pitäisikö minun murehtia ja vatvoa omia tunteitani tapahtuneesta omassa päässäni, hiljaa kärsien? Monen mielestä kyllä.
Tein virheen ensimmäisten julkaisujeni kanssa ja joudun elämään asian kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti